tiistai 28. lokakuuta 2014

Minä vuosi sitten

Päädyin eilen illalla jostain syystä selailemaan reilun vuoden takaisia postauksiani ja kiinnitin muuttuneen tekstin lisäksi huomiota myös mun muuttuneeseen tyyliin. Mun on monena päivänä pitänyt tulla postailemaan, mutta mulla ei valitettavasti ole ollut mitään postattavaa. Nyt ajattelin kuitenkin pitkästä aikaa postata jotain vähän erilaista, eli kuvia minusta nykyään ja vuosi sitten. Suurin osa noista ennen-kuvista on kesällä 2013 otettuja, jolloin mun tyyli oli vielä aika teinimäinen. Viereen laitan vertailun vuoksi myös uudempia kuvia viime kesältä sekä tältä syksyltä.

Reilu vuosi sitten mun tyyliin kuului lähes poikkeuksetta leopardikuosi ja pinkki väri, pitkät vaaleat pidennykset, palloksi tupeeratut hiukset, samat mustat sukkahousut jopa 30 asteen helteellä, biletopit ja hupparit. Tuollaisessa tyylissä ei siis ole mitään vikaa, mutta muistaakseni aikalailla tarkalleen vuosi sitten muhun iski järkyttävä ikäkriisi. Aloin miettiä enemmän pukeutumistani ja muutamalta ihmiseltä teini-kommentin kuultuani halusin oikeasti muuttua. Myös jokaisella kerralla alkoholia ostaessa henkkareiden näyttäminen ärsytti. Osasyynä on myös muotiblogit, joita aloin seurata kunnolla vasta viime talvena. Ne inspiroivat ja tyylikkäät asut. Mä haluan näyttää samalta! :D

PicMonkey Collage2 IMG_4084 (800x533)

Muistan, kun vielä vuosi sitten pidennykset oli mulle elämääkin tärkeämpi asia. Ne piti asentaa joka aamu päähän enkä voinut mennä edes kouluun ilman pidennyksiä. Ajattelin aina, että lyhyillä hiuksilla näytän rumemmalta kuin pitkillä. Hiuksia oli myös tupeerattava päivittäin eikä lakkaa saanut säästellä, minkä takia mun hiukset on vielä tänäkin päivänä erittäin huonossa kunnossa. Hassua, kun nyt jälkeenpäin kahta ensimmäistä kuvaa verratessa nuo lyhyemmät ja luonnollisemmat hiukset näyttää niin paljon paremmilta!

PicMonkey Collage3 PicMonkey Collage1

Jostain syystä asukuvat piti vuosi sitten kuvata aina ylhäältä päin. Saatiin monesti oudoksuvia katseita, kun etsittiin keskellä kaupunkia korkeita kohtia, joihin Teemu sitten työhaalareissaan kiipesi kuvaamaan mua. Suurin osa asukuvista kuvattiin kuitenkin meidän parkkipaikalla, eli keskenään samanlaisten asujen lisäksi myös kuvauspaikka oli aina sama. En jälkeenpäin yhtään ihmettele, kun juuri noihin aikoihin lukijatkin huomauttelivat asiasta!
 
En tällä postauksella tarkoita, että olisin vielä nykyäänkään erityisen tyylikäs, mutta muutos on kuitenkin huomattava verrattuna viime vuoteen. Mulla on vielä pitkä matka siihen tyyliin, jonka haluan joskus saavuttaa. Ensimmäisenä tarvitsisin rohkeutta pukeutumiseen. Rohkeutta kokeilla uusia juttuja ja pukeutua juuri niinkuin itse tahdon. Ehkä pikkuhiljaa ajan kanssa!
 
Kumpi tyyli on teidän mielestä parempi; ennen vai nyt?

12 kommenttia:

  1. Olet kyllä muuttunut huomattavasti ja minun mielestäni uusi tyyli sopii sinulle todella hyvin. Se on jotenkin hillitty mutta tyylikäs sekä aikuismainen :) jatka samaa rataa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yllätyin, että on näinkin suuri muutos vuodessa! En muistanut, että näytin oikeasti tuolta vielä toissa kesänä. :D Mutta oon kyllä samaa mieltä, että tää nykyinen tyyli on parempi. Lähempänä sitä mitä tavoittelen. :) Jatkan ehdottomasti samaa rataa! :D

      Poista
  2. Muutos on hurja! Nyt tyyli kuitenkin parempi ;)

    VastaaPoista
  3. Jälkeen! :) oot aikuistunut jotenkin kauheesti ja tykkään sun tyylistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja ihana kuulla, että nykyinen tyyli miellyttää! :) Oon kyllä itsekin samaa mieltä, että nykyinen on parempi. :)

      Poista
  4. Kuten olen jo monta kertaa sanonut, niin sun tyyli vaan paranee päivä päivältä! Ihana sinä :) Ja olin melkee unohtanut, että sun asukuvat oli ennen kuvattu ylhäältäpäin! :D
    Mulla on käynyt vähän samalla tavalla pidennysten kanssa. Ennen tosiaan käytin niitä joka päivä ja töihinkin piti ne laittaa. Mutta nykyään käytän aika harvoin. Juhliin lähtiessä saatan laittaa tai joskus vapaapäivinä muuten vain. Mutta en tosiaan töitä varten ala niitä enää päähän laittelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana SINÄ, kun jaksoit taas piristää mukavalla kommentilla! :) Mutta kiitos paljon! Oon itsekin nykyisen tyylin kannalla ehdottomasti. :) Haha, mikähän tuo tapa oli kun piti aina kuvata asukuvat ylhäältäpäin! Ja vieläpä aina samassa paikassa. :D

      Joo mulla on nykyään sama juttu pidennysten kanssa. Juhliin ja muihin vähän erikoisempiin tilaisuuksiin tykkään ne laittaa, mutta arkena nää omatkin hiukset kelpaa ihan hyvin. Ja on jotenkin vapautuneempi olo ilman pidennyksiä. :D

      Poista
  5. Noista kahdesta ensimmäisestä kuvasta tossa oikeanpuolimmaisessa näytät niin kauniilta! Noi uudet hiukset sopii sulle kyllä tosi hyvin, kuten uusi tyyli muutenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentista!! :) Mä alussa vähän vierastin tätä uutta hiusväriä, mutta nyt muutaman viikon jälkeen oon ehdottomasti enemmän näiden vaaleanruskeiden kannalla. :)

      Poista
  6. Entinen tyylis muistuttaa tai on ''white trashia''
    Mut nykynen tyyli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no ehkä vähän joo. Tuo tyyli olis ihan ok nuoremmalla, mutta parikymppisellä se on jo sit vähän white trashiä. :D Mutta kiitos! Tykkään itsekin nykyisestä tyylistä paaaljon enemmän. :)

      Poista