tiistai 31. joulukuuta 2013

Munich Residence

Sunnuntaina kauppojen ollessa kiinni päätettiin suunnata kohti Munich Residence -museota eli entistä kuninkaanlinnaa. Moni muukin turisti oli päättänyt lähteä juuri samana päivänä kyseiseen paikkaan, sillä jonot olivat jopa ulos asti. Onneksi jono meni kuitenkin nopeasti ja päästiin puolen tunnin jonotuksen jälkeen vihdoin kiertelemään!
 
Münchenissä on monia samankaltaisia kuninkaanlinnoja, mutta tämä vei ehdottomasti kaikista tähänastisista voiton. Kierreltävää oli ehkä jopa liikaakin ja kaikki tuon linnan huoneet olivat todella upeita. Oli vaikeaa kuvitella, että jotkut on joskus ihan oikeasti asuneet siellä!

IMG_9466 (800x533) PicMonkey Collage5 (800x613) IMG_9474 (800x533) IMG_9526 (800x533) IMG_9540 (800x533) PicMonkey Collage7 (800x613) IMG_9549 (800x533) PicMonkey Collage9 (800x613) IMG_9500 (800x533) IMG_9537 (800x533) PicMonkey Collage6 (800x613) IMG_9561 (800x533)

Tällaiselta siellä sitten näytti. Tuo linna oli niin iso, ettei ehditty eikä jaksettu edes yhden päivän aikana kiertää kaikkia paikkoja. Huomenna lähdetään luultavasti kiertämään vielä toinen puoli, jos vaan oloiltamme kyetään. :D

Tänään olisikin jo uusi vuosi ja sitä meinattiin juhlia lähtemällä ensin Marienplatzille katsomaan ilotulituksia ja yöllä jatketaan Teemun kanssa Kunstpark Ostiin, jossa on yli 30 erilaista yökerhoa. Ihana vuodenvaihde siis tiedossa! Oikein mahtavaa uutta vuotta kaikille ja juhlikaahan maltillisesti! 

8 kommenttia:

  1. Hulppeen näköstä! Tuolla olisi kyl kiva käydä! Oliko sisäänpääsymaksua ja paljonko se oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä upea paikka! :) Sisäänpääsymaksu taisi olla 11 euroa, jolla pääsi tuonne linnan puolelle ja museoon, jonne oli kerätty tuolta linnasta kaikkia arvoesineitä. Molemmat oli kyllä upeita paikkoja! :D

      Poista
  2. Vau ompa hienon näkönen ja kivoja kuvia! Hyvää uutta vuotta sullekkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli kyllä upeeta! :) Ja samoin sinne! :)

      Poista
  3. Wow! Aika uskomatonta tosiaan, että jotkut on oikeesti asunut noin huikeissa puitteissa :-D Onnellista uutta vuotta ja hauskaa vuodenvaihdetta!

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Oli ihan outoa kävellä tuolla ja ajatella, että joku on asunut siellä. :D Kiitos oikein paljon, samoin sinne! :)

      Poista
  4. Onko sulla näissä kuvissa pidennyksiä? jos on niin mistä tilattu? eivät näytä keltaisilta niin siksi kysyn, nykyään vaikea löytää vaaleahkoja.. Oot kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla noissa kuvissa pidennykset ja ne on tilattu Lush Hair Extensionsilta. :) Kuvissa nuo ei näytä keltaisilta, mutta luonnossa ne on kyllä omia hiuksia hiukan keltaisemmat. Nykyään on kyllä oikeasti vaikea löytää täysin vaaleita pidennyksiä.. Vaikka kuvauksessa lukisikin niiden olevan vaaleat, niin todellisuus on yleensä ihan eri. :( Ja kiitos paljon! ♥

      Poista