perjantai 16. elokuuta 2013

Perjantai

Sadekelit eikun jatkuu. Seuraavalle viikolle on kuulemma luvattu pelkkää vesisadetta, en tykkää. Vaikka syksystä muuten tykkäänkin, niin vesisateet vois mun puolesta jäädä kokonaan pois. Asukuviakaan ei meinaa saada otettua, kun pitää odotella aina sateen loppumista ja juosta äkkiä kuvaamaan.

Pääsin tänään jo ennen kahtatoista koulusta (niinkuin joka perjantai), joten ehdin hyvin nukkua pitkät päikkärit ennen Teemun töiden loppumista. Sen jälkeen lähdettiin palkitsemaan itsemme laihdutuksen kannalta hyvin menneestä viikosta kiinalaisella ruoalla. Ihana aloitus viikonlopulle!


Eilisen asua!


Pitkästä aikaa kiinalaista! Mun ehdottomia lempiruokia on kiinalainen ja intialainen ruoka. Odotan sitä Saksan matkaa ihan senkin takia, kun siellä päästään ihan kunnon ravintoloihin syömään. Ja vieläpä edullisesti!


Ja loppuilta meneekin sitten näiden parissa! Oikein ihanaa viikonloppua myös teille kaikille! 

14 kommenttia:

  1. Nammmm, toi ruoka <3 Ja hei kerro sitten että oliko toi leffa katsottava :) Oon jo pitkän aikaa halunnut katsoa tuon, mutta tutut on lähinnä haukkuneet sitä. Yhdet kehut olen vain kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää! ♥ Ja olihan se ihan katsottava, aika tylsä vaan. Koko leffan ajan tavallaan odotti, että millon siinä oikein alkaa tapahtua. :D

      Poista
  2. uuuu mamma mia että rupes taas tekee mieli kiinalaista D::: ♥ buffetit on parhautta kun saa vetää noita kanajuttuja niin paljon ku maha vetää (eli oon viikon syömättä ennen sitä:D)

    jajaja ihana blogi siulla, se piti vielä sanoa :3 unohdin jo mitä kautta löysin tänne mutta jotakuta mainostajaa saa siitä kiitellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinalainen ruoka on kyllä parasta! :D ♥ Miksei täällä oo mitään buffetjuttua? :< Joutuu maksamaan siitä yhdestä annoksesta 8e ja silti jää nälkä. :D

      Ja kiitos paljon, ihana kuulla että tykkäät! :)

      Poista
  3. Mäki tykkään syksystä paljon, on niin ihanat värit ja kaikki mut sateet vois jäädä pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä! Toisaalta vihaan syksyä pimeyden ja sateiden takia, mutta ne puiden kellertävät värit on kyllä ihania. :) Ja ihanaa et ne järkyttävät helteet on jo takanapäin! Nyt pystyy jopa nukkumaan täällä kämpässä. :D

      Poista
  4. Ihana tuo sun blogin osoite ja todella kaunis olet! :)

    VastaaPoista
  5. Oikun ihana banneri sulla! :) Millä oot sen tehny?

    -Uusi lukija ilmoittautuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tein kollaasit picmonkeyllä ja loput ihan vaan paintilla. :)

      Poista
  6. toi mama on iha kauhee leffa D:

    käytiin kattoo toi mama keväällä ku se tuli elokuvis ja ei siinä mitää, kerranki vähä oikeesti jännittävä leffa :) ...mutta ku päästiin kotiin, lähdin lenkittämään koiraa ja kun olin takasin päin tulossa niin poikaystävä hyppäs roskiksen takaa ja kiljuin nii helvetisti XD seuraavana päivänä ei oikee ääntä lähteny :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli toi toisaalta ihan hyvä, välillä ehkä vähän pitkästyttävä mut juoni oli hyvä. :)

      Elokuvissa toi on varmaan ollu vielä pelottavampi. :D Haha, Teemukin aina tahallaan säikyttelee mua kun ollaan katottu joku kauhuleffa! :D

      Poista
  7. Ton maman ainut kamala kohta oli sieltä pimeestä metsämökistä missä se ukko räpsi kuvia ja se mama hyökkäs :ss Muuten oli kyl tylsä leffa :D

    Mut nammm toi ruoka! Tulee kamala nälkä ku kattoo noita ruokakuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan toi aika pitkäveteinen ja Teemukin kerkes nukahtaa kesken leffan. :D Mut nykyään oikeestaan aika monet kauhuleffat on jostain syystä tylsiä.. En sit tiiä ollaanko katottu niitä liikaa vai ollaanko vaan jo liian vanhoja. :D Ja niinpä, itellekin tulee nälkä noita kuvia katellessa! :D

      Poista